Selviät ääriolosuhteissa pari viikkoa ilman ruokaa ja pari päivää ilman vettä. Ilman happea et selviä paria minuuttia kauempaa. Silti optimaalisesta hengittämisestä ei juurikaan puhuta ja hengittämiseen liittyy kaksi todella rajua väärinkäsitystä, jotka saavat ihmiset sabotoimaan omaa terveyttään haitallisella hengityksellä.

Myös minä sabotoin hyvinvointiani omaa ymmärtämättömyyttäni. Luulin parantavani terveyttäni tekemilläni hengitysharjoitteilla, mutta todellisuudessa pahensin häiriintyneen hengitykseni oireita.

Viimeinen niitti oli, kun olin kärsinyt jo useita viikkoja levottomuudesta, keskittymisvaikeuksista sekä herkästä hengästymisestä. Leposykkeeni oli reilut 80, nousten hiljalleen jopa yli 90. Tuollaisella sykkeellä oli vaikea rauhoittua nukkumaan ja uneni oli katkonaista.

Silloin minulle riitti. Asiaan oli tultava muutos. Aloin etsiä tietoa.

HÄIRIINTYNYT HENGITYS JA SIIHEN JOHTAVAT MYYTIT

Ihan alkuun meidän on syytä kumota pari yleistä bullshittiä hengittämiseen liittyen. Aloitetaan hiilidioksidin roolista.

Hiilidioksidin sanotaan olevan tarpeetonta aineenvaihdunnan jätettä ja siksi se pitää poistaa elimistöstä tehokkaasti.

Eip, hengitysilmassa hiilidioksidia on 0,04% ja elimistömme tarvitsee sitä 6,5%. Siksi elimistömme tuottaa itse hiilidioksidia. Mikäli poistamme liikaa hiilidioksidia elimistöstämme, ei elimistö saa käyttöönsä veressä olevaa happea. Hiilidioksidi on yhtä tärkeää kuin happi, sillä ilman sitä elimistöömme syntyy happikato.

(Lähde hoitavahengitys.fi/liikahengitys)

Seuraavaksi ammutaan alas myytti suuresti hengittämisestä. Minäkin luulin, että mitä suuremmin ja enemmän hengitän, sitä enemmän elimistöni saa happea. Siksi opetin itseni hengittämään voimakkaasti.

Noh, tuo oli iso virhe. Mitä enemmän hengittää, sitä enemmän poistaa hiilidioksidia ja sitä vähemmän elimistö saa happea käyttöönsä. Eli isosti hengittäminen aiheuttaa happikadon. Elimistön hapensaantia voi todellisuudessa lisätä sillä, että hengittää vähemmän.

PIILEVÄ YLIHENGITYS JA SEN MITTAAMINEN

Läpimurto tapahtui, kun hengittämiseen liittyvää tietoa etsiessäni sattumoisin törmäsin Patrick McKeownin kirjaan Close Your Mouth, jonka opit perustuvat Buteyko-menetelmään.

Tein kirjan harjoitteita ja parissa päivässä vointini oli parantunut selkeästi. Useita viikkoja kohollaan ollut leposykekin laski yli 90 iskusta 63-67 iskuun. Myös uni oli taas palauttavaa ja oloni oli levollinen.

Kirjassa kerrottiin kontrollipaussin mittaamisesta, jolla voit itse testata, kärsitkö piilevästä ylihengittämisestä. Tein testin ja tulos oli huolestuttava, alle 10 sekuntia. Ei ihme, että kärsin ongelmista.

Opetan nyt alla olevalla videolla, miten voit mitata itseltäsi kontrollipausiin ja selvittää, kärsitkö piilevästä ylihengityksestä. Kerron videon alla, miten tuloksia tulee tulkita.

Kontrollipaussi alle 20 sekuntia, saatat kärsiä mm.:

  • Yskästä
  • Hengityksen vinkumisesta
  • Tukkoisesta nenästä
  • Rasitusastmasta
  • Kylmistä raajoista
  • Heikosta keskittymiskyvystä
  • Ahdistuksesta
  • Masennuksesta
  • Ärtyneisyydestä
  • Stressistä
  • Päänsärystä
  • Huimauksesta
  • Nopeasta sykkeestä
  • Sydämen muljahtelun tunteesta
  • Univaikeuksista
  • Väsymyksestä

Mitä matalampi kontrollipaussi, sitä voimakkaampia oireita.

Kontrollipaussi 20-40 sekuntia

Yleisimmät oireet eivät häritse elämääsi. Laukaiseva tekijä kuten vilustuminen, stressi tai väsymys voivat laukaista yllä mainittuja oireita. Vilustumista ja flunssaa ei esiinny niin paljon kuin alle 20 sekunnin kontrollipaussin tuloksella.

Kontrollipaussi yli 40 sekuntia

Ei astmaoireita. Mielesi on kirkas ja olosi energinen. Pysyvien vaikutusten saavuttamiseksi kontrollipaussin tulee olla aamulla mitattuna kuuden kuukauden ajan yli 40 sekuntia.

(Lähde Patrick McKeown – Close Your Mouth)

Ensimmäinen askel kohti parempaa hengitystä

Mikään ei vaikuta hengitykseen niin voimakkaasti ja välittömästi kuin stressi – stressaantunut ihminen hengittää nopeasti ja pinnallisesti.

Tämä toimii myös käänteisesti. Voit nopeasti parantaa hengitystä sillä, että laukaiset stressireaktion kehostasi. Tämä onnistuu mm. oikeanlaisilla hengitys- ja rentoutusharjoitteiden avulla.

Mikäli koet, että hengityksessäsi olisi parantamisen varaa, ota nyt pieni hetki ja rauhoita itsesi. Jos rauhoittuminen on muuten vaikeaa, laita kuulokkeet korville ja käytä apunasi kehittämäämme elokuvamaista 3D-äänimaailmaa hyödyntävää Uuden alku ja kasvu -meditaatioäänitettä. Äänite on suunniteltu siten, että se auttaa sinua rauhoittamaan itsesi ja samalla rauhoitat hengitystäsi.

LUE LISÄÄ JA LATAA MAKSUTON ÄÄNITE TÄÄLTÄ!

TEKSTIN KIRJOITTAJA

Lauri on yrittäjä, bloggaaja ja valmentaja, joka on auttanut kehittämällään The Next Level -valmennuskonseptilla tuhansia ihmisiä toteuttamaan tavoitteitaan elämän eri osa-alueilla sekä kokemaan sisimmästä lähtevää onnellisuutta.

Lauri Mäkinen
Valmentaja, The Next Level -valmennuskonseptin kehittäjä

VIIMEISIMMÄT BLOGITEKSTIT

Kärsimyksen tilasta kauniiseen tilaan hengitystä muuttamalla

Kärsimyksen tilasta kauniiseen tilaan hengitystä muuttamalla

Mitä koet juuri nyt? Oletko kauniissa tilassa vai kärsimyksen tilassa? Kauniissa tilassa sinun on hyvä olla. Silloin elämälläsi on selkeä suunta ja toimit visiosi toteuttamiseksi. Toiminta lähtee inspiraatiosta käsin, aivan kuin näkisit tarkoituksesi tässä...

Näin sulautat onnellisuuden ja korkean suorituskyvyn yhteen

Näin sulautat onnellisuuden ja korkean suorituskyvyn yhteen

Tässä tekstissä kerron, miten saat sulautettua hyvän olon ja onnellisuuden yhteen korkean suorituskyvyn kanssa. Kun opit tämän, astut Voittavaan tilaan.  Teksti syntyi oivalluksesta, jonka seurauksena purin pois tiedostamattomana pitkään pysytelleen ajattelumallin,...